Viisi kysymystä yrittäjälle, joka miettii liiketoimintansa mielekkyyttä

viisi

Moni meistä yrittäjistä miettii, että mikä on se suunta mihin haluaa edetä. Voi olla, että olemme pitkään tehneet vain sitä mitä meiltä on satuttu pyytämään. Tämmöisessä tilanteessa monesti ne omat halut ja toiveet voivat jäädä taka-alalle. Jos tämmöistä tilannetta on jatkunut pitkään, niin voi yrittäminen alkaa tuntumaan tuskaiselta ja vaivalloiselta. Ei enää saa hypättyä energiaa täynnä työn pariin. Voi olla myös, että oma merkityksellisyyden tunne on alkanut kadota. Tähän tilanteeseen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä, vaan itsestään voi, erilaisten kysymysten avulla, löytää sitä uutta suuntaa ja tarkoituksen tunnetta tuovaa tehtävää. Tämä puolestaan tuo iloa ja energiaa työpäivään ja tekemiseen.

Näillä viidellä kysymyksellä voit löytää selkeyttä suuntaasi ja tämänhetkiseen tilanteeseesi. Voit ottaa itsellesi 15 minuuttia aikaa ja kirjoittaa vastaukset näihin kysymyksiin, vaikka paperille tai digitaalisesti.

1. Mitkä ovat asiat joista et pidä tämän hetken työssäsi?

Miettimällä niitä asioita joista ei pidä, ja joista ehkä haluaisi eroon, voi saada selvyyttä siihen, että mitä ei ainakaan halua tehdä. Voit erityisesti miettiä tilannettasi, jos nämä asiat vievät yli puolet käyttämästäsi työajasta. Toki jonkin verran yrittäjänä saa tehdä myös työtä josta ei varsinaisesti pidä, mutta jos sitä on pääosa työstäsi, niin silloin on mietinnän paikka edessäsi. Listaa siis ne asiat joista et tämän hetken työssäsi pidä.

2. Mitkä ovat asiat joista pidät tämän hetken työssäsi?

Kun käyt läpi niitä asioita joista pidät, voit saada ymmärrystä myös siitä mikä sinulle mahdollisesti tuo energiaa. Monesti teemme niitä asioita joista pidämme paljon mieluummin kuin niitä asioita joista emme pidä. Tämä ei varmaan ole monelle uutta, mutta analyyttinen lähestyminen ja asioiden listaaminen, sekä laskemalla näihin asioihin käytettyä aikaa, voidaan tehdä paljonkin tilanteen paremman ymmärryksen eteen. Vasta sen jälkeen kun tietää missä tilanteessa on, voi tehdä järjellisiä päätöksiä sen suhteen mihin mahdollisesti haluaisi suunnata.

3. Mitkä ovat asioita joita haluaisit lisää tämän hetken työhösi?

Oletko missään vaiheessa istunut ja oikeasti kirjannut niitä asioita joita haluaisit lisää työhösi? Tietämällä ja oikeasti listaamalla nämä asiat kirjalliseen muotoon muuttuvat ne konkreettisimmiksi. Tässä tapauksessa pelkkä ajattelu ei ehkä riitä. Sanat ja omien ajatusten artikulointi tuo konkretiaa myös tähän. Tekemällä enemmän asioita joista pidät ja jotka tuovat sinulle energiaa ja merkityksellisyyden tunnetta, voivat työpäiväsi sujua mukavammissa merkeissä. Toki kannattaa myös muistaa levätä ja tehdä jotain muitakin asioita. Monesti se paras ajatuksesi saattaa vaikka siellä suihkussa iskeä.

4. Mitkä ovat arvosi?

Listaamalla ja näin näkyväksi tekemällä voit saada paremmin arvioitua sitä, että miten arvosi näkyvät käytännön työssäsi. Monesti voi olla, että emme edes tiedä, että teemme arvojemme vastaisia asioita, sillä emme ole koskaan ottaneet asiaksemme listata näitä mihinkään näkyville. Voit myös käyttää näitä listaamiasia arvoja yrityksesi nettisivulla sekä viestinnässäsi ja näin parantaa mahdollisuuksia saada sellaisia asiakkaita joiden kanssa teillä on samankaltaiset arvot. Yhteistyö on monesti huomattavasti helpompaa sellaisten tahojen kanssa joiden kanssa teillä on samankaltaiset arvot. Älä kuitenkaan listaa semmoisia arvoja joita sinun ”kuuluisi” listata. Mieti, että onko ne arvot jotka kirjoitit ihan oikeasti ne jotka arvot jotka ovat omat oikeat arvosi? Vai onko ne vain arvot, jotka mielestäsi näyttää hyvältä ulkoa päin katsottuna. Tämän tehtävän tarkoituksena on oikeasti löytää ne juuri sinun omat arvosi. Käy listasi arvoistasi vielä kerran läpi sen kirjoittamisen jälkeen ja fiilistele sitä, ja tee tarvittavat korjaukset.

5. Miten aiot toimia seuraavaksi?

Olet nyt saanut listattua asioita joista et pidä, asioita joista pidät sekä asioita joita haluaisit lisää tällä hetkellä työhösi. Lisäksi olet saanut listattua arvosi ja haastettua itseäsi sen suhteen, että ovatko ne todella omat arvosi sekä arvioitua näkyvätkö ne oikeasti jokapäiväisessä työssäsi. Yrittämistä voidaan kutsua myös liiketoiminnaksi. Liiketoiminta on ansiotarkoituksessa tehtyä taloudellista toimintaa. Tässä kannattaa keskittyä erityisesti sanaan ’toiminta’. Tämän tyyppisiä harjoituksia mitä tässä olet tehnyt kannattaa tehdä aina tietyin määräajoin sekä silloin kun on arvioimassa yrityksensä suuntaa, mutta lopulta kyse on toiminnasta. Mikä on suunta mihin lähdet liikkumaan ja mikä on ensimmäinen askeleesi?

Ehkä kuuluisin asioiden listaaja on Benjamin Franklin. Yksi Yhdysvaltojen perustajista. Hän käytti päätöksentekonsa apuna menetelmää jossa hän listasi hyviä ja huonoja puolia (pros and cons). Hän ei kuitenkaan käyttänyt loputtomasti aikaa asioiden listaamiseen vaan monesti rajoitti harjoituksen siihen mitä hän sai paperille kirjoitetta. Voit siis itsekin hyötyä siitä, että jollain lailla rajoitat listan pituutta esimerkiksi listaamalla asioita vain sen verran kuin vaikka yhdelle vihkon sivulle mahtuu.

Toivottavasti näistä kysymyksistä ja harjoituksista oli hyötyä ja sait selkeyttä suuntaasi. Jos jokin askarruttaa mieltäsi tai tarvitsist apuja, niin laittele viestiä osoitteeseen juuso@selkeyttasuuntaan.fi

Jos koit tämän artikkelin hyödylliseksi, niin jaa se toki myös toisten kanssa.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close